Teron näkökulma:
Päivä vaihtui iltaan nopeasti. Aivan liian nopeasti. Minulla oli koko ajan tekemistä, vaikka aamulla kuvittelin, että päivästä tulee tasaisen tylsä. Bändiharkat oli sovittu etukäteen, mutta Auroran nähdessä sovimme lisää menoa. Kävin katsomassa hänen tanssiharkkojaan, joka tietysti oli reilua, kun Aurora suostui kuuntelemaan meidän bändin soittoa.
Hauska päivä kaiken kaikkiaan. Mutta ilta. Se ilta oli outo. Kävelin Auroran kanssa tansseista ja hän kääntyi kotikadulleen. Vaihdoimme lyhyet sanat ja heilutimme hyvästiksi. Työnsin käteni farkkujen taskuihin, sillä illan tullen tuuli kävi kylmemmäksi. Puhaltelin suusta hengityksen höyryjä ja harmittelin etten tajunnut ottaa lakkia päähän. Katulamput valaisivat tien ja muutama vilkkui epätasaista valoaan, jonka vuoksi kävelytie oli tarkoitettua varjoisempi.
Yhtäkkiä kuulin pensaikoista rapinaa. Hätkähdin, mutta naurahdin ääneen kun näin rusakon juoksevan tien yli. Ennen kuin nauruni loppui, eteeni hyppäsi oudoin näkemäni pieni otus. Limenvihreä iho ja pallomainen muoto antoivat siitä lystikkään vaikutelman. Sen säikähtäneet suuret silmät sitä vastoin sai ihoni kananlihalle. Kyynärän korkuinen otus pomppi lyhyillä jaloillaan ja silloin huomasin, että siltä puuttui kädet. Se oli pelkkä pomppiva pallo, pienine jalkoineen.
Olento pomppi kulkusuuntaani päin ja lähdin seuraamaan sitä hitaasti. Muutaman metrin päästä se kääntyi katsomaan minua ja pysähtyi. Otuksen pallomaisesta mahasta työntyi pieni paperilappu, johon oli kirjoitettu kauniilla käsialalla: Aurora - apuasi tarvitaan
"Mitä ihmettä?", sanoin ääneen ja katsoin otusta, joka pomppasi ilmaan ja hävisi näkyvistä.
Hämmennykseni jälkeen yritin soittaa Auroralle, mutta en saanut häntä kiinni. Joutuisin odottamaan huomiseen aamutuntiin asti ennen kuin saisin kerrottua Auroralle mitä näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti